Ajankohtaista

Pienet laulureppulaiset keikalle Evankeliumijuhlaan

Kälviäläisen lastenkuoro Laulurepun joulutauon jälkeiset ensimmäiset harjoitukset ovat alkamassa. Toissa syksynä perustetun lapsikuoron vahvuus on noin kolmekymmentä laulajaa, nuorin on viiden ikäinen, muut eskari- ja ala-asteikäisiä. Kuoron perustajia ovat nuorisotyöntekijät Sirpa ja Esa Klapuri sekä kanttori Markku Hekkala.

Kälviäläiset Evankeliumijuhlan järjestelyissä yhdessä

Evankeliumijuhla pidetään ensi kesänä ensimmäisen kerran Kälviällä. Valtakunnallisen Evankeliumijuhlan tiedotustilaisuus paljasti, että keskipohjalainen Kälviän pitäjä, joka kuuluu nykyisin Kokkolan kaupunkiin, on yhtenä joukkueena valmistelemassa juhlaa.

Uskon perusasiat eivät saa olla kaupan

Kälviäläinen sähköasentaja ja Sleyn paikallisosaston puheenjohtaja Hannu Muuraiskangas ei katso olevansa perinne-evankelinen, vaikka osasto perustettiinkin hänen äitinsä kotitalossa  61 vuotta sitten. Hän muistuttaa usein oto-saarnaajana toimiessaan, että kasteen liittoon palaamiseen ei liity ehtoja – se on sitä iloista ja vapaata evankelisuutta.