Ajankohtaista
  • Kuva: Eeva-Liisa Luoto

Evankeliumijuhla keräsi väkeä pohjoisemmaksi kuin koskaan ennen

Raahessa Pohjois-Pohjanmaalla 1.-3.7. järjestetty valtakunnallinen Evankeliumijuhla keräsi viikonlopun aikana 13 500 kävijää. Päätöspäivänä sunnuntaina aamupäivän jumalanpalvelukseen osallistui 4000.

Suomen Luterilaisen Evankeliumiyhdistyksen (Sley) toiminnanjohtaja Lasse Nikkarikoski on kiitollinen runsaasta osallistujamäärästä. Evankeliumijuhlaa ei ole järjestetty aiemmin yhtä pohjoisessa.

- On hienoa, väki lähti liikkeelle, Nikkarikoski iloitsee.

- Armon evankeliumista on saatu nauttia ja suosiolliset säät meille suotiin. Toivottavasti on saatu elää sanoissa ja teoissa todeksi myös juhlan teemaa Tervetuloa kotiin.

Evankeliumijuhlaa rakensi noin 450 talkoolaista.

- Vastuunkantajat ovat tehneet työtä suurella sydämellä, Nikkarikoski kiittelee.

Raahen seurakunnan kirkkoherra Tuomo Matala on tyytyväinen Evankeliumijuhlan antiin.

- Julistus on ollut hyvin hoitavaa ja rohkaisevaa. Ihmisten ei tarvitse jäädä murehtimaan syntejään, vaan katseen voi kääntää Kristukseen.

- Jatkoa ajatellen ponnistukset vahvistavat oman seurakunnan yhteyttä ja yhteenkuuluvuutta. Kovasti on tehty töitä, mutta me saamme tästä hirveän paljon, Matala katsoo.

Valtakunnallinen Evankeliumijuhla järjestetään seuraavan kerran Turussa Kupittaalla 29.6.–1.7.2012.