Ajankohtaista
  • Messussa saimme ylistää Jumalaa kaikesta mitä hän on hyväksemme tehnyt. Kuva Eeva-Liisa Luoto

  • Ruoka maistui messun jälkeen. Kuva Eeva-Liisa Luoto

Evankeliumijuhla keräsi viikonloppuna 14 000 kävijää

Kälviällä Kokkolassa vietetyn valtakunnallisen Evankeliumijuhlan sunnuntainen päätöspäivä keräsi 5 000 juhlavierasta. Viikonlopun kävijämäärä oli siten kokonaisuudessaan 14 000. Saadun palautteen perusteella juhla onnistui puitteeltaan erinomaisesti. Liikenne-, ruoka-, majoitus- ja muut järjestelyt toimivat ja kaiken lisäksi aurinko helli juhlakansaa.

Tapahtuman järjestivät Suomen Luterilainen Evankeliumiyhdistys (Sley), Kälviän seurakunta sekä Kokkolan kaupunki. Kokkolalainen Sleyn toiminnanjohtaja Lasse Nikkarikoski kiitti vuolaasti talkoolaisia ja muita järjestäjätahoja.

– Täällä oli iso joukko niitä, jotka ovat olleet monena vuonna itse mukana juhlilla. Joukossa on siksi paljon tietotaitoa juhlan järjestämiseksi. Ihmiset ovat tykänneet sekä ohjelmasta että paikasta ja ilmapiiri on ollut leppoisan iloinen.

Päätösseurojen puheessaan Nikkarikoski palasi vielä juhlan teemaan, joka oli Risti näkyy.

– Nämä juhlat ovat Jumalan armosta saaneet olla ristikeskeiset juhlat. Olemme katselleet ristiä, olemme kuulleet monta puhetta Jeesuksen rististä ja kaikesta siitä, mitä risti meille merkitsee. Risti on näkynyt!

– Jumalan kansalla on vain yksi asuinpaikka; Jeesuksemme ristin luona eli sanan ja sakramenttien osallisuudessa, eli syntien anteeksiantamuksessa, mikä perustuu Kristuksen työhön ja Jumalan sanan lupaukseen, Nikkarikoski sanoi.