Ajankohtaista
  • Eveliina ja Jussi Känsälä

  • Kokkolan EO:n ilta

  • Musisointia Kokkolan EO:lla. Samuel Lindell, Ossi Mäki-Reini ja Leena Alatalo

Evankeliumijuhlassa festaritunnelmaa ja kristittyjen yhteyttä - myös nuorille aikuisille

Kesä on täynnä monia festareita, jonne nuoret aikuiset suuntaavat viettämään viikonloppuaan. Kesän kohokohta on telttapaikka festarialueella hyvässä seurassa. Myös kokkolalaiset Eveliina, 27, ja Jussi, 27, Känsälä odottavat yhtä kesätapahtumaa: valtakunnallista Evankeliumijuhlaa heinäkuun ensimmäisenä viikonloppuna Kälviällä.

-    Juhlapaikalla yöpymisessä on aina oma tunnelmansa. Telttailukokemustakin on, Eveliina kertoo.
Toholammilta kotoisin olevan pariskunnan majapaikkana Evankeliumijuhlan aikana on tänä vuonna kuitenkin oma koti, koska valtakunnallista juhlaa vietetään lähiseudulla.

-    Tärkeintä juhlilla ovat erilaiset tilaisuudet, kuten Riemumessu ja K-18 Kesägaala. Valinnanvaraa on sopivasti, ja sunnuntaina koko juhlakansa kokoontuu yhdessä juhlakentälle.

Evankeliumijuhla kuuluu monen Suomen Luterilaisen Evankeliumiyhdistyksen (Sleyn) tilaisuuksissa muutenkin käyvän kristityn kesään. Juhlille lähtö on Känsälöillekin monivuotinen perinne. Kesätapahtumaan uskaltaa Känsälöiden mielestä lähteä, vaikka seurakunnan toiminta ei olisikaan ennestään tuttua.

-    Juhlilla on hyvä tunnelma ja evankeliumista iloitaan yhdessä. Sana voi koskettaa vielä epäilevääkin, Eveliina ja Jussi rohkaisevat.
Viikonlopun ohjelmaan pariskunta suosittelee tutustumaan etukäteen, jotta välttyy paikan päällä kiireeltä ja stressiltä. Kunnon festarivarustus kannattaa huomioida myös tässä tapahtumassa.

-    Laukkuun kannattaa pakata vaatetta koko päiväksi sään mukaan. Hyötyä on usein myös istuinalustasta, sateenvarjosta, aurinkorasvasta, vesipullosta, korvatulpista ja ladatusta kännykästä.

 

Talkoisiin mukaan

Pelkästään Sanan kuuloon ja ystäviä tapaamaan Känsälät eivät Evankeliumijuhlaan lähde. He haluavat olla mukana myös tekemässä tapahtumaa, viemässä näin evankeliumia eteenpäin. Eveliina on talkoolaisena viikonlopun ajan Evankelisten Opiskelijoiden (EO:n) esittelypisteellä, jossa muun muassa huolletaan juhlavieraiden hartioita, mieltä ja kännyköitä. Opiskelijaikäisiä pariskunta haluaa rohkaista toimimaan seurakunnassa, esimerkiksi juuri talkooapuna.

Ystävien tapaamista
ja uskonelämää


Uskovat ystävät ja seurakuntayhteys ovat Eveliinalle ja Jussille tärkeitä asioita. Evankeliumijuhlaan kokoontuu Känsälöiden laajalle levinnyt ystäväpiiri.

-    Heidän kanssaan saa kokea uskonvahvistusta, kuulua Jumalan suureen perheväkeen.

Juhlat eivät siis ole pelkästään varttuneemman väen tapahtuma, vaan viikonloppuna koolla on kaikenikäistä kansaa. Opiskelijoille ja nuorille aikuisille järjestetään konsertteja ja muuta omaa ohjelmaa, jonka järjestelyistä nuoret aikuiset myös itse vastaavat. Esimerkiksi opiskelijaikäisille tarkoitettu K-18 Kesägaala tarjoaa kohderyhmälleen suunnattua raamattuopetusta ja yhdessäoloa ja perinteisesti tilaisuudessa esitellään omaperäisellä tavalla EO:n toimintaa eri paikkakunnilla, myös uusille EO-kävijöille.

Valtakunnallinen Evankeliumijuhla Kälviällä on Känsälöille kesän kohokohta. ”Evisten” lisäksi he  aikovat myöhemmin kesällä maakunnalliseen evankeliumijuhlaan Kokkolassa sekä Siikasafariin Ohtakarissa. Siikasafari on koko perheen viikonloppu musiikin ja Jumalan sanan äärellä. Viime kesinä Eveliina on järjestänyt EO:n raamattupiiriä Kokkolassa, näin varmasti tänäkin kesänä.

-    Elämme kuitenkin päivän kerrallaan, joten katsotaan, mitä kesä tuo tullessaan!
 

teksti: Leena-Marjut Ylimäki
kuvat: Eeva-Liisa Luoto