Ajankohtaista
  • Puheenjohtajan katsauksen pitänyt Sirpa Laurila sai hallitusjäsenyyteensä kolmivuotisen jatkokauden. Kuva: Hannu Häkämies.

Evankeliumiyhdistyksen hallituksessa jatkuvuutta

Suomen Luterilaisen Evankeliumiyhdistyksen (Sley) jäsenkokous valitsi uusia jäseniä hallitukseen erovuoroisten tilalle. Järjestön puheenjohtajana viime elokuusta toiminut oululainen Sirpa Laurila valittiin uudelle kolmivuotiskaudelle 269 äänellä. Muista hallituksen jäsenistä, joiden kausi oli katkolla, Elina Hopeavuori Kangasalta lunasti jatkokauden 234:n ja turkulainen Tomi Välimäki 212:n äänen turvin. 

Neljäs ja viimeinen avoin hallituspaikka meni tamperelaiselle Timo Vettenrannalle, joka sai 204 ääntä. The Road -yhtyeestä tuttu muusikko valittiin Sleyn hallitukseen ensimmäistä kertaa. Hallitukseen tuli näin ollen pientä vaihtuvuutta, kun Sleyn päätöksenteossa pitkään vaikuttanut varatuomari Marjo Anttoora ei asettunut ajankäytöllisistä syistä enää ehdolle. 

Valittujen lisäksi ehdolla oli myös veteliläinen Heikki Kangas, jonka saamat 179 ääntä eivät riittäneet hallituspaikkaan.

Hallitukseen kuuluu kaksitoista jäsentä. Valittujen henkilöiden lisäksi toimikautensa loppuun jatkavat Hannu Keskitalo, Helena Korpinen, Ari Kuusela, Seppo Laaksonen, Jaakko Laitinen, Anna-Liisa Markkula, Jarno Naskali ja Eeva Pitkäranta. Hallitus valitsee uudella kokoonpanollaan puheenjohtajan keskuudestaan järjestäytymiskokouksessaan elokuussa.

Sleyn jäsenkokous pidettiin valtakunnallisen Evankeliumijuhlan yhteydessä Kokkolassa Kälviällä lauantaiaamuna 3.7. Kokoukseen osallistui 301 jäsentä.