Risti tuntuu - matkaevästä päättäjäisseuroista

Tunnustus tuo ristin. Työpaikalla tai sukulaisten parissa alkaa keskustelu: Olimme viikonloppuna Evankeliumijuhlassa. Vai sanotaanko mieluummin: oltiin ajelemassa ympäri Suomea ja poikettiin Kälviälläkin.

Ristin kantamista on, kun nuori kokee olevansa kummajainen vain siksi, koska käy seurakunnassa. Kun työpaikalla aavistelen, että minusta supistaan, koska tiedetään minun olevan uskossa. Kun minua sanotaan vanhoilliseksi, ahdasmieliseksi ja tuomitsevaksi sen takia, koska uskon yhä vain niin kuin minulle on Raamatusta kirkastunut. Eikö tämä ole tuttua? On se, toivottavasti! Eihän sinulla olisikaan kannettavanasi mitään ristiä, jos et tätä tuntisi.

Ole kristitty häpeästä välittämättä! Ei ole kysymys siitä, ettei hävettäisi, vaan siitä, että tuota häpeää suostutaan kantamaan.

Jokainen, joka on kantanut syyllisyyttä ja saanut sen sitten anteeksi, tietää siihen liittyvän äärettömän helpotuksen tunteen. Se on sukua sille kokemukselle, kun armo kirkastuu ihmiselle. Saan olla Jumalan lapsi ja kelpaan Hänelle. Kerta kaikkiaan lunastettu taivasta varten, eikä se ole minun tekemisteni ja valintojeni varassa.

Risti merkitsee sitä, että Jeesus Kristus on ottanut sinun menetetyn asiasi omakseen ja hoitanut sen kerta kaikkiaan kuntoon. Sinä olet tervetullut kotiin.

Tästä alkaa ristinkantaminen. Se joka kantaa ristiä helvetin pelossa ja kelpaamisen toivossa, väsyy aivan varmasti. Se taas, joka kantaa ristiä Kristuksen omana, oppii rakastamaan ristiä.

Meidät liittää Kristukseen uskon ja kasteen liitto. Sinut on kasteessa Kristukseen liitetty ja Hänen omakseen kihlattu. Et kai voi silloin suhtautua Häneen kuin halpaan makkaraan? Sinä olet Jeesuksen oma, veri virtasi Golgatalla hänen sydämestään sinun puolestasi, sinut on hänen omakseen kastettu ja Hänelle sinä kuulut. Siksi risti tuntuu. Siksi joka kerran, kun risti tuntuu, palauta mieleesi nämä Ilmestyskirjan sanat: Jumala itse on heidän luonaan, ja hän pyyhkii heidän silmistään joka ainoan kyyneleen. Kuolemaa ei enää ole, ei murhetta, valitusta eikä vaivaa, sillä kaikki entinen on kadonnut.

Jumala itse pyyhkii silmistäsi kerran joka ainoan kyyneleet, jonka risti on täällä puristanut esiin. Mikä kunnia! Joko nyt käsitämme, miksi ensimmäiset kristityt eivät väistäneet marttyyriuttakaan? Onhan se jotakin, kun itse taivaan ja maan Herra pitää sinua niin rakkaana, että Hän ottaa sinut luokseen ja pyyhkii kaikki kyyneleesi. Sen Hän on luvannut tehdä. Tuntukoon risti, niin tuntuu lohdutuskin.

Otteet Pasi Palmun raamattuopetuksesta Risti tuntuu

Lue koko puhe täältä