Ajankohtaista
  • Tiina Penttinen.

  • Saraste.

Turun juhlasta tulossa tavoittava kaupunkifestivaali

Turun evankeliumijuhlaohjelma on julkaistu. Pääsihteeri Olli Koskenniemen mukaan luvassa on tuore mutta samalla perinteitä kunnioittava kokonaisuus.

Ohjelmassa on tänä vuonna keskitytty tavoittavuuteen.

- Ajatuksena on ollut, että jos ohikulkija pysähtyy vaikka viideksi minuutiksi, hän jo kuulisi hyvän sanoman pelastavasta Jumalasta, Koskenniemi sanoo.

Toisena ohjenuorana juhlan suunnittelussa on ollut ohjelman keskittäminen juhlakentälle ja Mikaelinkirkkoon.

- On tavoiteltu kaupunkifestivaalin tiivistä tunnelmaa, jossa ei ole jokaiselle jotain vaan iloista ja raikasta Jumalan sanan julistusta kaikille, Koskenniemi kertoo.

Juhlaohjelmasta voidaan poimia esiintyjäpuolelta kitaravirtuoosi Jukka Tolonen sekä oopperalaulaja Tiina Penttinen Chemnitzin oopperasta. Nuortenjuhlaa puolestaan tahdittavat etunenässä The Rain, Olli Helenius ja Saraste.

Juhlilla kuullaan tuttuun tapaan myös kiinnostavia ulkomaalaisia vieraita. Viron arkkipiispa Anders Põderin ja Etelä-Sudanin Noah Wilsonin lisäksi kuullaan diakoniaan erikoistunutta ruotsalainen pastori Carl-Erik Sahlberg.

Kotoista esivaltaa puolestaan edustaa kirkollisista asioista vastaava ministeri Päivi Räsänen.

Juhlakenttä on Kupittaalla, Suomen vanhimmassa kaupunkipuistossa. Hartaan perimätiedon mukaan piispa Henrik kastoi ensimmäiset suomalaiset juuri Kupittaanpuistossa.

Toisena juhlapaikkana on Mikaelinkirkko, Port Arthurin helmi, jota pidetään syystä yhtenä Turun kauneimmista rakennuksista.

- Yhdessä ollaan rakennettu kahden keskuksen, Kupittaan ja Mikaelinkirkon ympärille tavoittavaa ja Jumalan sanalla ruokkivaa juhlaa, Olli Koskenniemi sanoo.

Tutustu Evankeliumijuhlan ohjelmaan »

Johannes Koskenniemi