Evankeliumijuhlan ohjelma 29.6.-1.7.2012
Tutustu oheisesta valikosta pääohjelmaan, lasten, varhaisnuorten ja perheiden sekä nuorten ohjelmaan.
Juhlakentällä
Juhlakentällä kuulee koko viikonlopun ajan iloista armon sanomaa. Raamattuopetuksia pitävät muun muassa Pasi Palmu, Reijo Arkkila, Ville Auvinen ja Teemu Haataja. Jumalanpalvelusta vietetään juhlan jokaisena päivänä. Perjantai-illan Riemumessussa soittaa pitkän linjan gospelyhtye The Road. Lauantain Siikkarimessussa lauletaan reippaalla sävelelle lauluja Siionin kannel -laulukirjasta. Sunnuntain jumalanpalveluksessa saarnaa Olli Koskenniemi.
Yhteislaulujen lisäksi Evankeliumijuhlassa saa nauttia myös lukuisista musiikkiesiintyjistä. Lauantaina kuullaan esimerkiksi Jukka Tolosta ja oopperalaulaja Tiina Penttistä. Juhlassa esiintyvät myös muun muassa August, Pekka Laukkarinen, Jouni Kuorikoski, Elävät kivet -gospelkuoro sekä Boråsin kuoro Ruotsista.
Evankeliumiyhdistyksen lähetyskentiltä juhlaan saapuu vieraiksi piispat Noah Wilson Rule Etelä-Sudanista sekä Andres Põder Virosta.
Lapsille, varhaisnuorille ja perheille
Lasten Evankeliumijuhlassa alle kouluikäisistä varhaisnuoriin tarjolla on muun muassa musiikkiseikkailua, nukketeatteria ja lähetyslinkokilpailua. Raamattuhetkissä lauletaan yhdessä ja käydään läpi tärkeitä raamatunkertomuksia. Perjantaina avajaisjuhlan jälkeen reippaillaan Hermanni-hiiren olympialaisissa.
Lauantain Vinkki-juhlassa Vinkkiagentti joutuu kiperiin seikkailuihin ratkomaan kummallisia arvoituksia.
Juhlassa esiintyy The Road -yhtye. Perheet voivat tutustua maailmalla tehtävään lähetystyöhön Urheiluhallin lähetysnäyttelyssä. Päätöspäivänä lähetysjuhlassa on lasten lippukulkue.
Katso lasten, varhaisnuorten ja perheiden ohjelma »
Nuorille
Nuorten Evankeliumijuhlan vauhdikkaasti käyntiin täräyttävä perjantai tarjoaa kuultavaksi gospelin eturintamasta muun muassa Olli Heleniusta, Katajaista Kansaa, The Rainia ja Dogia. Perjaintai-illan Riemumessussa soittaa The Road.
Lauantaiaamun superinteraktiivisten zumbailujen jälkeen saadaan nauttia Mikko Vaismaan huumorista ja Augustin musiikista. Iltapäivän kanavissa kysellään esimerkiksi mitä on oikea itsensä rakastaminen ja miksi maailmassa on sotia. Lauantai-illan mittaan lavalle nousevat muun muassa Saraste, Nolla ja Hymni Campomanes. Tarjolla on runsaasti raikasta raamattuopetusta ja pelastuksen ilosanomaa. Tervetuloa!



