Entries by Martti Pyykönen

Valo voittaa

Muutin kymmenisen vuotta sitten Poriin ja samalla ensimmäistä kertaa pois kirkkaista pääkaupungin valoista ja kerrostalosta. Makasin unettomana ensimmäisenä yönä uudessa kodissa. Maali haisi ja pimeässä mielikuvitus heräsi. Kuuntelin pattereiden ja lautojen vierasta narinaa. Pimeässä jännitti. Kuka tällaisessa paikassa voisi viihtyä? Ei tiennyt mihin itsensä voi lyödä eikä pimeässä näe lähestyvää vaaraa. Mutta pimeys myös kiehtoi. […]

Ensimmäistä kertaa Isomäki Areenassa

Tulin ensikertalaisena Isomäki Areenaan hyvissä ajoin ja sain paikan keskeltä ja melko edestä. Siitä oli hyvä näkyvyys. Hieman myöhemmin ymmärsin olevani kiusallisessa tilanteessa. Ongelmani yksinkertainen. Seisoin punaisena vellovan fanimeren keskellä. Pari riviä alempana seisoi mies, jonka liki kymmenmetrisen kotijoukkueen lippu peitti hetkittäin näkymää kentälle. Lipun tahti sai koko katsomon myötäilemään oikealta vasemmalle. Olin ymmärtämättömänä valinnut […]

Kyllä kansa sietää

Sanotaan, ettei suomalainen uskalla tai osaa antaa palautetta. Evankeliumijuhlaa järjestäneenä kotimaantyön johtajana olen kokenut toisin. Selailtuani juuri viime kesän Kalajoella pidetyn evankeliumijuhlan palautetta, olen hieman ylpeäkin siitä vapautuneisuudesta, jolla te juhlille saapuvat annatte palautetta juhlien puitteista ja ohjelmasta. Monen organisaation johdossa siitä oltaisiin vilpittömän kateellisia. Kiitos teille! Evankelisen juhlaväen olisi kuitenkin jatkossa hyvä ottaa huomioon […]

Päivä on yötä pidempi – valo voittaa!

Maaliskuun kahdentenakymmenentenä päivänä, tarkalleen ottaen kahta minuuttia ennen kymmentä illalla tapahtui kevätpäiväntasaus. Nyt päivä on yötä pidempi ja valo voittaa! Kuljemme kohti valoa ja Evankeliumijuhlaa Porissa! Kolme päivää kestävä Evankeliumijuhla avataan 28. kesäkuuta Porin Isomäki Areenassa. Vaikka kesällä päivä on pitkä ja valoa riittää, on ennen juhlaa kuitenkin hyvä ajatella myös yötä ja yöpymistä. Majoitusasiat […]

Henkilökohtainen kutsu on tärkein

Tarvainen: ”Henkilökohtainen kutsu juhlaan on tärkein” Toissa vuonna Helsingissä nähtiin hyvin uuden tyyppinen Evankeliumijuhla. Viime vuonna Kalajoella oltiin perinteisemmässä juhlatunnelmassa. Onko Porin Evankeliumijuhla yhdistelmä näiden juhlien parhaita puolia? – Minä ajattelen, että ohjelman osalta olemme Kalajoen perinteisemmässä tunnelmassa, mutta juhlan pitopaikkana jäähalli tuo tuulahduksen Helsingissä esiteltyjä uusia elementtejä mukanaan. Isomäen jäähalli on kuitenkin hyvin erilainen […]

Riemumessu Evankeliumijuhlan suosituin yksittäinen tapahtuma

Evankeliumijuhlan lauantai huipentui Riemumessuun. Riemumessu kokosi noin 5000 Evankeliumijuhlavierasta yhteiseen ehtoollispöytään. Messussa saarnasi Evankeliumiyhdistyksen nuorisotyön johtaja Juha Heinonen ja musiikkivastuussa oli pitkään Evankeliumiyhdistyksen työn yhteydessä toiminut The Road -yhtye. Evankeliumijuhla järjestetään tänä vuonna Kalajoen lentokentällä. Pääjuhla kokoontuu suuressa lentokonehangaarissa ja sen pihamaalla. Juhlassa on kuultu paljon Raamattuopetusta sekä musiikkia. Aamupäivällä Evankeliumijuhlassa puhuivat vieraat Evankeliumiyhdistyksen lähetyskentiltä. […]

Kalajoen Evankeliumijuhla kokosi perjantaina 2500 kävijää

Evankeliumijuhla aloitettiin perjantaina tuulisissa mutta tunnelmaltaan iloisissa ja lämpimissä merkeissä. Suomen Luterilaisen Evankeliumiyhdistyksen 145. Evankeliumijuhlaa vietetään Kalajoella. Perjantai kokosi Kalajoen lentokentälle 2500 juhlavierasta. Kovan tuulen vuoksi vielä perjantaina tehtiin muutoksia alueen järjestelyihin. Pieniä myyntitelttoja purettiin ja kojuja siirrettiin hallin puolelle. Perjantain juhla sujui kuitenkin säästä huolimatta hyvin. Juhla avattiin klo 18 tilaisuudella, jossa muun muassa […]

Evankeliumijuhla tuo Kalajoelle 15000 kävijää

Tiedote Julkaisuvapaa Suomen Luterilainen Evankeliumiyhdistys (Sley) järjestää ensi kesänä valtakunnallisen Evankeliumijuhlan Kalajoella yhdessä Kalajoen seurakunnan ja Kalajoen kaupungin kanssa. Event Park Arenalla 29.6.-1.7.2018 pidettävät juhlat ovat järjestyksessään jo 145. Evankeliumijuhlat. – Olemme seurakuntana ilolla mukana järjestämässä Evankeliumijuhlaa Kalajoelle. Itselläni on vahva näky juhlista tavoittavana tapahtumana, koska tapahtuma-aika ja -paikka ovat keskellä matkailusesonkia. Saamme ensimmäistä kertaa […]

Evankeliumijuhla kokosi ennätysyleisön Helsinkiin

Tiedote 2.7.2016 Suomen Luterilaisen Evankeliumiyhdistyksen (Sley) vuosittainen kesätapahtuma Evankeliumijuhla keräsi Helsinkiin viikonlopun aikana 20 000 kävijää. Lisäksi ohjelmaa suorana seurasi Facebookin kautta tuhansia ihmisiä ympäri Suomen. Tapahtuman järjestivät yhteistyössä Suomen Luterilainen Evankeliumiyhdistys ja Meilahden seurakunta. Meilahden seurakunnan kirkkoherra Hannu Ronimus kiitti Sleytä yhteistyöstä, jonka tuloksena juhlat saatiin Helsinkiin. – Nämä juhlat ovat osoitus siitä, että […]