Evankeliumijuhla kokosi ennätysyleisön Helsinkiin

Tiedote
2.7.2016

Suomen Luterilaisen Evankeliumiyhdistyksen (Sley) vuosittainen kesätapahtuma Evankeliumijuhla keräsi Helsinkiin viikonlopun aikana 20 000 kävijää. Lisäksi ohjelmaa suorana seurasi Facebookin kautta tuhansia ihmisiä ympäri Suomen.

Tapahtuman järjestivät yhteistyössä Suomen Luterilainen Evankeliumiyhdistys ja Meilahden seurakunta. Meilahden seurakunnan kirkkoherra Hannu Ronimus kiitti Sleytä yhteistyöstä, jonka tuloksena juhlat saatiin Helsinkiin.

– Nämä juhlat ovat osoitus siitä, että olemme löytäneet toinen toisemme.

Evankeliumijuhlan järjestelypäällikkö Tero Honkamäen mukaan viikonloppu sujui erittäin hyvin ja väkeä oli paljon liikkeellä.

– Vuotuisella kesäjuhlallamme on suuri merkitys evankeliumiyhdistyksen kokoavana tapahtumana, johon saavutaan ympäri Suomen. Olemme myös tyytyväisiä siihen, miten paljon uusia ihmisiä tapahtumiin viikonlopun aikana on osallistunut.

Tapahtuman teemaa ”Tässä ei ole kaikki” käsiteltiin viikonlopun aikana raamattuopetuksissa ja puheenvuoroissa Jäähallissa, Meilahden kirkolla ja Sleyn Helsingin toimipisteissä. Lapsille ja nuorille oli omat ohjelmat, jotka saivat paljon kiitosta osallistujilta.

Sley on evankelisen herätysliikkeen vuonna 1873 perustettu keskusjärjestö ja kirkon virallinen lähetysjärjestö. Sley toimii koko maassa ja tekee lähetystyötä kymmenessä eri maassa. Sunnuntaina Evankeliumijuhlilla siunattiinkin lähetystyöntekijöitä uusille työkausille eri maihin.

Sleyn toiminnanjohtaja iloitsi onnistuneesta Evankeliumijuhlista loppupuheenvuorossa.

– Haluan kiittää Evankeliumiyhdistyksen ja koko juhlakansan puolesta Meilahden seurakuntaa tästä vaikuttavasta Evankeliumijuhlasta. Kiitos niin seurakunnan kuin Evankeliumiyhdistyksen työntekijöille suuresta ja onnistuneesta urakasta. Kiitos myös teille jokaiselle talkootyössä tavalla tai toisella mukana olleelle.

– Näitä juhlia on rakennettu rukouksilla, sanoilla, teoilla ja päätöksillä. Olette teoillanne osoittaneet ymmärtävänne ja luottavanne siihen, että tässä ei ole kaikki. Ja kiitos sinulle, hyvä juhlavieras, että tulit. Ilman juhlavieraita juhla ei ole mitään. Suurin kiitos kuuluu ehdottomasti taivaalliselle Isällemme, Säilä sanoi.

Valtakunnallista Evankeliumijuhlaa vietetään vuosittain juhannusta seuraavana viikonloppuna. Evankeliumijuhlaa on järjestetty vuodesta 1874 alkaen. Ensi kesänä Evankeliumijuhlaa vietetään Kalajoella 29.6.-1.7.2018 teemalla ”Kuin hiekanjyväset meren rannalla”.