Timo Nisula

/in /by

Ihana valo 

Rakas ystävä, 

Jos se valo, joka sinussa on, on pimeyttä, millainen onkaan pimeys! (Matt 6) 

Monille ihmisille meidän maailmassamme kristinusko ja kristinuskon Herra on tiheää ja vaarallista pimeyttä. Et tarvitse rakettitiedettä todentamaan tätä seikkaa. Lysähdä vain sohvalle ja avaa HBO tai mikä vain media ja löydät edestäsi kuvan, jossa kristityt ja Kristus ovat pimeitä, outoja, vieraita ja vastenmielisiä. Terävät kynät ja valovoimaiset kamerat tuota kuvaa piirtävät. Siinä kuvassa Jeesukseen uskovat ovat erään lajin fasisteja, kaikelle ihmisyydelle vihamielisiä, totaalin mustavalkoisia. Jos heidän joukkoonsa liityt, sinulta viedään vapaus valita, vapaus olla, vapaus hengittää. Kukaties sinulle tehdään väkivaltaa ja sinun elämäsi silvotaan ja sinua lyödään. 

On ymmärrettävää että nämä kuvat pelottavat ja huolettavat kristityitä. Kun länsimaat juuri tällä hetkellä irtautuvat kristinuskosta ja köydet vanhaan kristikuntaan katkeilevat ja repeilevät, se sattuu. Jotkut kristityt siksi huutavat ja pelkäävät. Toiset lietsovat kulttuurisotaa. Ilmeet ovat vakavat. Onko usko häviämässä maan päältä? Miten meidän nyt käy? 

On ilman muuta surullista, että mielikuva ihanasta Jeesuksesta on yhä useammalla aivan kauhea. Mutta olisiko meidän hyvä muistaa, että suuren auringon alla on harvoin jos koskaan mitään uutta. Jo kauan sitten kristityt olivat sivistyneen maailman silmissä ihmiskunnan vihollisia,kannibaaleja ja pimeän kultin ihmisiä, jotka olisi syytä koota tällaiselle areenalle ja hävittää. Kaikki inhottava ja hävettävä kokoontui Roomaan, kertoo Tacitus, historiankirjoittaja kristillisen ajan alussa. Hänelle paha ja hävettävä olivat kristityt, ristiinnaulitun juutalaisen palvojat. 

Suhtaudun itse mietteliäästi ja epäillen unelmiin siitä, että kristityt voisivat länsimaissa voittaa sodat ja huutaa kovempaa kuin kaikki media. Taidan olla melankolinen, kun en usko profeetallisiin herätyksen aaltoihin ja kansakuntien kääntymyksiin. Sen sijaan minua puhuttelee pieneksi suostuminen. Siitähän monelle rakas laulukin kertoo: 

Hyvyyden voiman uskollinen suoja piirittää meitä, kuinka käyneekin. 

Illasta aamuun kanssamme on Luoja. Häneltä saamme huomispäivänkin. (VK 600) 

Kuinka kauheassa ja pimeässä maailmassa tuokin Bonhoefferin laulu on tehty, keskellä toisen maailmansodan loppuvaiheen kauhuja ja koko maailman palaessa. Laulu kutsuu kristittyä pieneen joukkoon, jopa areenalle, jos niikseen tulee, ja olemaan silti aivan turvassa, ihan suojassa, pimeässä ja silti valossa. Älä siis liiaksi huolestu, jos sinut on kutsuttu elämään autiossa maassa ja vihaisessa ajassa, jossa sinusta ja Herrastasi piirretään niin rumia kuvia. Rakkaat ystävät, älkää oudoksuko sitä tulta ja hehkua, jossa teitä koetellaan, ikään kuin teille tapahtuisi jotakin outoa. (1. Piet. 4) 

  1. HÄMÄRÄN RAJAMAILLA 

Entä jos vaihdamme näkökulmaa? Voihan meitä olla täällä monta, joille usko Jeesukseen oli kerran kirkas ja kuuma valo ja lämpö. Mutta sitten tuli vuosia ja aika kului, valo hiipuu, lämpö hyytyy. Kuinka monta kertaa olenkin lukenut ja puhunut ihmisen kanssa, ystävänkin, joka kertoo, että tuntee paljon vierautta olla vahvan ja polttavan evankeliumijuhlan joukossa ja yrittää kaikin voimin kuulua joukkoon. Se ei kuitenkaan tahdo onnistua. Jonkun sydän on siirtynyt hämärään siksi, että on pettynyt seurakuntaansa, toisiin kristittyihin. On tullut mustelmia ja tönimistä, saanut katseita ylhäältä ja sivusta. Silloin on parempi vetäytyä keskeltä laidalle ja taakse, lähelle ovea. Kukapa pitäisi siitä, että lyödään ja epäillään? Toisilla pettymys on toisenlaista, apeaa muistelua vaikkapa teini-iän vanhentuneista uskonkokemuksista, jolloin sanat ja ajatukset olivat selviä mutta niin yksinkertaisia. Enää ei nelikymppinen viitsi laulaa niitä samoja viisuja. Suola on menettänyt makunsa. Sanat ja kuvat uskosta ja Jeesuksesta tuntuvatkin aikuisesta nyt jotenkin vaivaannuttavilta, luvalla sanoen keskenkasvuisilta. Sillä aikuinen tietää, että ei Jumala vastaa ihanasti kaikkiin rukouksiin. Aikuinen tietää, että kaikki sisaruspiirit purkautuvat jossain vaiheessa. Aikuinen tietää, että kuolema onkin oikeasti pelottava, tuntematon mahti. Aikuinen tietää, että kristinuskossa ei tiedetäkään kaikkea. 

Suomen 2000-luvun kansallisrunoilija on Samuli Putro. Hänen laulussaan välähtää entisen seurakuntanuoren terävästi ja oikein kuvattu nostalginen apeus, ja samalla aikuisen kaipaus ja ikävä johonkin, joka pysyy sittenkin kun olen kuusikymmentäneljä. 

Laulua kannattaa siteerata mieluiten laulamalla, joten soitapa Mäki-Reinin Ossi meille Putroa ja Kappelin kelloja. 

ihmettele lintuparvi ihmettele puut ihmettele naapuri ja jäitä lähteviä ihmettele lammikoita, valtamerta myös työnnä nenäs kattokruunuun pääsiäisenä Lotta tietää yhden miehen puolimetrisen ihmettele seinustat ja lesken ylpeys minä uskoin Jeesukseen ja pettymyksen koin ihmettele sähköä niin mäkin kunhan voin 

oudon suloisesti soivat kellot kappelin tarvitsetko mua vuoden päästä vieläkin yhtä palavasti entä vuonna kolkytkuus en nuori nytkään ole se ei liene salaisuus ihmettele öitä jotka vähitellen muuttuu aamuiksi (Samuli Putro, Kellot kappelin) 

Tunnen paljon sympatiaa eli yhteistä kärsimystä teidän kanssanne, joita puhuttelee pettymys: pettymys uskoon, pettymys Jeesukseen, pettymys kristittyjen hiipuvaan lämpöön ja liian uhkarohkeisiin lauluihin. Nuorena saattoi ravistella Kristuksen puhuttelu Laodikean seurakunnalle: Minä tiedän sinun tekosi: sinä et ole kylmä etkä kuuma. Kunpa olisitkin joko kylmä tai kuuma! Mutta sinä olet haalea, et kuuma etkä kylmä, ja siksi minä oksennan sinut suustani. (Ilm. 3) Ei kai hän vain tekisi niin minulle, jos uskoni on vähän himmeää ja sydän suitsuttaa eikä roihua? Mutta nyt, aikojen jälkeen ja pettymysten hämärässä tekeekin mieli kuiskata nuo sanat takaisin Jeesukselle ja sanoa: Jeesus, olen pettynyt sinuun. 

  1. JEESUS NIMESI KAUNIS SANA 

Onko näin syviin ja pitkiin pettymyksiin olemassa mitään lääkkeitä? Mitä olisi tehtävä, kun nuoruuden housut eivät mahdu enää jalkaan eikä ylioppilaan mekko saa enää ylle? Onko silmissäni vikaa, kun Jeesus näyttää niin lapselliselta ja tyhmältä? Yksi vaihtoehto on, että haastan sinua lempeästi. Raamattu jo kehottaa Kristuksen seuraajia kasvamaan täysi-ikäisiksi, aikuisuuteen. Ruoka jota söin pienenä pilttinä ei ole aikuisen ja partaisen miehen ruokaa. Pitää nauttia vahvempaa ja tiukempaa. 

Veljet, älkää olko ajatuksiltanne lapsia. Pahuudessa olkaa kehittymättömiä, ajattelussanne aikuisia. (1. Kor. 14:20) 

On luonnollista ja normaalia, että lapsen sanat ja ajattelu eivät enää toimi täysi-ikäisenä. Kristitty saa olla aikuinen uskossaan. Silmät saavatkin luonnostaan vähän hämärtyä eikä oman uskon palosta ja voimasta tarvitsekaan enää puhua isoon ääneen. Saa tietää, että ei tiedä kaikkea ja että elämä on väsyttävän vaikeaa ja solmuista. 

Olen kuullut joskus, että aikuiseen uskoon kuuluu myös uskontunnustuksen ja Raamatun opetusten sivistäminen kuvakieleksi, saduiksi, jotka viittaavat todellisuuteen mutta eivät ole saati lahjoita todellisuutta. Tätä en tarkoita aikuisen ja täysi-ikäisen uskolla. Ei kristinusko ole kielipeli eikä ihana satu, joka aikuisen pitää riisua sivistyneemmiksi merkityksiksi. On aivan päinvastoin. Ne elämän sanat, jotka kerran sait ja talletit nopeasti itsellesi ovat syvyyden sanoja. Älä päästä niitä helpolla äläkä niele niitä purematta. Tutki ja mietiskele niitä, koettele, vaan älä hylkää. Täysi-ikäinen kristitty kasvaa pienemmäksi, vähemmäksi, ei ylpeämmäksi ja älykkäämmäksi. 

Pieneen suostuminen ja vähään kasvaminen tarkoittaa myös sitä, että Jumalan valo ei riitäkään valaisemaan koko kosmosta ja historiaa silmieni eteen. Se ei nyt ja paraikaa leimahda idästä länteen ja valaise kaikkia ihmisiä polttavalla valollaan. Mutta se riittää kyllä valaisemaan tämän päivän ja seuraavan, tämän askeleen ja seuraavan. Vanhan testamentin psalmi Jumalan sanasta kuvaa tilanteen pimeässä ja hämärässä wadissa, kuoleman varjon laaksossa ja rotkojen reunapoluilla: 

Sinun sanasi on lamppu, joka valaisee askeleeni, se on valo minun matkallani. (Ps. 119) 

Jos kysyt, mitä tuo Jumalan sana tarkoittaa arjen elämässä nyt, vastaan näin: paneudu ja syvenny päivittäin ja säännöllisesti miettimään Raamattua, jaa sitä omalle perheellesi, harjoittele ja edisty. Ei usko ole viihdettä tai Netflix, jossa kaikki tarjoillaan sinulle valmiina sohvalle. Kristinusko ja ilosanoma Herrasta Jeesuksesta on siirtynyt eteenpäin seuraaville sukupolville siellä, missä on rukoiltu ja tehty töitä, luettu ja tutkittu Sanan lupauksia ja laulettu niistä kehtojen ja hautojen vieressä. Rakas aikuinen ystäväni, ota siis ja lue, koettele, näe vaivaa, sillä niin tekivät sinun isäsi ja äitisikin ennen sinua. 

  1. SINÄ OLET AURINKONI 

Mutta on vielä aikuista vaivannäköä parempikin lääke, verraton lohtu ja apu hämärän rajamaahan. Tarkoitan tätä: jos olet hämärässä, lähellä ovea, vieras ja kyllästynyt, ei sinua ehkä auta, että pappi käskee sinun rakastua uudestaan ensiajan rakkauteesi. Se lääke on taas pian lopussa ja pettymys voi olla entistä pahempi ja kylmempi. 

Siksi päätän tämän opetukseni aurinkoon. 

Varhaiset kristityt kuvasivat ylösnousseen Kristuksen Todelliseksi Auringoksi, joka on mahtavampi kaikkea pimeää ja kylmää. Samaa kuvaa käyttää Raamattu monessa kohtaa, monin tavoin. Taivaallisen Isän hyvyys ja rakkaus on kuin roihuava aurinko, joka lämmittää niin vääriä kuin vanhurskaita, kylmiä kuin kuumia ja kaikkia siltä väliltä. 

Kristuksen valo ei nytkään liikoja mieti, miten hämärässä ja viileässä olet sinä joka tätä kuuntelet, vaan se paistaa säästelemättä ja täydeltä terältä, kaikesta Jumalan voimasta ja mielestä ja sydämestä sinulle. Se teki niin, kun Jumala näki sinut aivan idullasi. Se teki niin, kun sinut kastettiin ja otsaasi ja rintaasi piirrettiin ristinmerkki. Se teki niin, kun sydämesi löi lujaa viisitoistavuotiaan voimalla. Se teki niin kun vuodet vilahtelivat ohitsesi yhä kiihtyvällä tahdilla ja aloit asua melankolian huoneissa ja pettymykset riisuivat sinut. Kristuksen sammumattoman armon valo ei horju eikä hiivu vieläkään, tänäänkään. Se valaisee ja lämmittää ja herättää sinut, rakas ystävä, myös sinä päivänä kun pelastuksen aurinko nousee ja te parannutte sen siipien alla, viimeisenä kyynelten päivänä, ja silloin palavat ja kuivuvat kokoon kaikki surut, kaikki murheet, kaikki ikävä, kaikki kuolema. 

Apostoli lupaa: Yö on kulunut pitkälle. Päivä jo sarastaa. 

Siitä lupauksesta on viisainta olla puhumatta enää enempää, ja puhumisen sijaan laulaa yhdessä. 

  1. On niin autuasta päästä / murheen maasta taivaisiin. / Kohta päättyy korpimatka, / kohta päästään Kanaaniin. / Uusi virsi sitten siellä / niin kuin suurten vetten pauhu soi / uhratulle Karitsalle, / joka meille armon toi. 2. Tuska niin kuin Baabelissa / uuden virren vaimentaa, / mutta Jerusalemissa / laulu kukkaan puhkeaa. / Uusi virsi sitten siellä / niin kuin suurten vetten pauhu soi / uhratulle Karitsalle, / joka meille armon toi. 

Ihana valo Jeesus, nimesi kaunis sana Ihana valo 

Taivaan portit on auki Ihana valo Sinä olet aurinkoni 

  1. Synniltä ja kuolemalta / valta pois on kokonaan. / Murtui voima Kiusaajalta, / kyyneleetkin kuivataan. / Uusi virsi sitten siellä / niin kuin suurten vetten pauhu soi / uhratulle Karitsalle, / joka meille armon toi. 4. Täällä toinen toisistamme / joudumme me luopumaan, / mutta taivaan kaupungissa / yhteys ei lopukaan. / Uusi virsi sitten siellä / niin kuin suurten vetten pauhu soi / uhratulle Karitsalle, / joka meille armon toi. 

Ihana valo Jeesus, nimesi kaunis sana Ihana valo Taivaan portit on auki Ihana valo Sinä olet aurinkoni 

  1. Kunpa yksikään ei jäisi / tänne synkkään maailmaan. / Jospa kaikki pääsisimme / sinne taivaan kunniaan. / Uusi virsi sitten siellä / niin kuin suurten vetten pauhu soi / uhratulle Karitsalle, / joka meille armon toi. 

Ihana valo Jeesus, nimesi kaunis sana Ihana valo Taivaan portit on auki Ihana valo Sinä olet aurinkoni 

(SK 492)