Lauantaipäivä alkoi Helsingin Luther-kirkolta

Lauantaiaamupäivän ohjelmassa olivat keskustelemassa ajankohtaisista asioista Eero Hietala, Hilla Ryösö sekä Sleyn lähetysjohtaja Ville Auvinen. Keskustelussa nousi muun muassa aiheeksi kodin merkitys koronaviruskeväänä. Ryösö huomautti, että harvemmin kodeista on puhuttu niin paljon kuin tänä keväänä. Kotien ovet on valtion taholta kehotettu pitämään kiinni, ja kotien ongelmat ovat mahdollisesti tiivistyneet entisestään. ”Jeesus näkee jokaisen kodin. Hän ei tule väkisin vaan koputtaa kysyen ’saako tulla’. Me voimme tarjota lastenhoitoapua tai kuuntelijaa, mutta Jeesus voi tarjota meille pääsyn taivaalliseen kotiin”, Ryösö alleviivasi.

Keskustelua syntyi myös viime aikaisesta ilmiöstä kaataa patsaita, mikä on levinnyt Yhdysvalloista alkaneen rasisminvastaisen Black Lives Matter -liikkeen seurauksena. Puheen aiheeksi nousi myös Suomen evankelisluterilaisen kirkon valmistelema uusi strategia. Keskustelijat pohtivat, näkyykö strategiassa liikaa vastakkainasettelua. ”Eikö voisi olla ennemminkin niin, että kirkko parhaimmillaan varustaa sitä pientä aktiivista joukkoa olemaan kirkko laajalle joukolle?”, Auvinen pohti.