Valtakunnallinen Evankeliumijuhla kokosi ensimmäisenä päivänä jo lähes 3000 ihmistä Virroille

Tiedote 1.7.2016,
Julkaisuvapaa

Valtakunnallinen Evankeliumijuhla käynnistyi Virroilla. Ensimmäinen päivä kokosi arviolta 2800 juhlavierasta. Perjantaista sunnuntaihin 1.-3.7. järjestettävän tapahtuman teemana on “Elävän veden virrat”. Viikonlopun kokonaiskävijämääräksi odotetaan 12 000 henkilöä.

Evankeliumijuhla järjestetään pääosin Virtain kirkon ja seurakuntatalon pihalle rakennetulla juhlakentällä.

Avajaistilaisuudessa Virtain kaupunginjohtaja Vesa Haapamäki korosti, että valtakunnallisen Evankeliumijuhlan saaminen Virroille on hieno huomionosoitus ja merkittävä koko kaupungille.

– Onneksi kumppaninamme on ollut Suomen Luterilainen Evankeliumiyhdistys, jolla on erinomaisen selkeä toimintamalli tapahtumajärjestelyissä. Virtain kaupunki ja seurakunta ovat tottuneet tekemään laaja-alaista ja monipuolista yhteistyötä, niin myös tämän juhlan järjestelyissä. On ollut miellyttävä huomata se tarmokkuus, jolla suuri joukko vapaaehtoisia on ollut tekemässä työtä onnistuneen tilaisuuden eteen.

Evankeliumijuhla järjestetään pitkälti talkoovoimin. Virtain juhlaa on ollut rakentamassa satoja talkoolaisia. Valtakunnallisen Evankeliumijuhlan järjestävät Suomen Luterilainen Evankeliumiyhdistys (Sley), Virtojen seurakunta ja Virtojen kaupunki. Viikonlopun aikana kuullaan puheiden lisäksi erityisesti musiikkia, jota on tarjolla moneen makuun. Juhlakentän ohjelmaa on mahdollista seurata myös radion ja internetin välityksellä.

Mediakuvia

– www.evankeliumijuhla.fi/kuvia
Mikäli käytät kuvia julkaisussa mediakuvana, kirjoita kuvan yhteyteen tapahtuman nimi Evankeliumijuhla ja kuvaajan nimi. Kuvaajan nimi löytyy kunkin kuvan lisätiedoista.

Lisätietoja
– Jari Rankinen, Evankeliumijuhlan projektipäällikkö,
–Silja-Kaisa Pöyliö, Sleyn viestintäpäällikkö,
– www.evankeliumijuhla.fi

Suomen Luterilainen Evankeliumiyhdistys (Sley) on evankelisen herätysliikkeen vuonna 1873 perustettu keskusjärjestö ja kirkon virallinen lähetysjärjestö. Sley toimii koko maassa ja tekee lähetystyötä kymmenessä eri maassa. Valtakunnallista Evankeliumijuhlaa vietetään vuosittain juhannusta seuraavana viikonloppuna. Juhlia on järjestetty vuodesta 1874 alkaen.