Koko kesän kohokohta Virtain Evankeliumijuhla on menossa nyt

Evankeliumijuhla on päässyt vauhtiin Virtain kirkonmäellä hyvissä tunnelmissa ja lämpöisessä säässä “Virtain varsille lepäämään ja vahvistumaan” -otsikoidun ohjelman alla. Perjantain avajaisissa paikalla oli jo 2800 henkeä kuulemassa sanaa, tapaamassa tuttuja ja laulamassa Siionin kanteleen lauluja.

Juhlamieli koheni huomattavasti, kun koko ajomatkan jatkunut sade taukosi 30 kilometriä ennen Virtain juhlapaikkaa. Ei tarvitsekaan olla lasten kanssa kaatosateessa, sanoi Tommi Perälä. Hän ajoi Virroille vaimonsa Riikan ja perheen lasten Siru, 5, Iiriksen, 3 ja Aamoksen, 1, kanssa Vähäkyröstä.
Riikka Perälälle Evankeliumijuhla on jokavuotinen perinne jo lapsuudesta saakka.
– Tämä todellakin on kesäni kohokohta. Näemme tuttuja ja kuulemme sanaa. Kotiäidille tämä on myös hienoa vaihtelua arkeen, hän sanoi.
Seuraavaksi he aikoivat perheiden illanviettoon Rantatien koululle katsomaan Muppet-nukkien seikkailuja.

Riikka ja Tommi Perämäki sekä lapset Aamos, Siiri ja Iiris tulivat Virtain evankeliumijuhlaan halki sateisen Pohjanmaan

Riikka ja Tommi Perämäki sekä lapset Aamos, Siiri ja Iiris tulivat Virtain evankeliumijuhlaan halki sateisen Pohjanmaan

Pohjanmaalta Ylihärmästä olivat Kerttu Rannanjärvi-Haukkala ja Kalevi Haukkala.
– Meillä on aivan mahtavat tunnelmat. Tulemme Evankeliumijuhlaan joka vuosi jos suinkin voimme. Minulle täällä on kolme tärkeää asiaa, Siionin kanteleen laulut, hyvät puheet ja tuttujen suuri määrä. Virroilla näyttää hyvältä, penkkejä on myös puiden siimeksessä, Kerttu Rannanjärvi-Haukkala sanoi.

Pheonixissa asuva Kohlerin perhe, äiti Pia ja lapset Erik, 12, Evan, 15, Leila, 7 ja Eeli, 3 sekä Pian äiti Anna-Liisa Moisio olivat ensikertalaisia Evankeliumijuhlan kävijöitä. Juhlatunnelmat olivat seurueella toiveikkaat.
– Odotamme innolla mitä kaikkea viikonlopun aikana tapahtuu. Toivon, että perheemme kaikille jäsenille löytyy mielenkiintoista ohjelmaa, erityisesti paria englanninkielistä tilaisuutta, muun muassa Myanmarin luterilaisen kirkon presidentin Martin LalThanglian puheenvuoroa, jutteli Pia Kohler odottaen juhlasta hengellistä ravintoa niin itselleen kuin lapsilleen.
Viisitoistavuotias Evan puolestaan tuli juhlaan saadakseen merkintöjä rippikoulun ennakkotehtäviin.
– Menen myöhemmin kesällä kansainväliseen rippikouluun Pieksämäelle, Evan kertoi.

 Kohlerin perhe, Erik, Pia, Eeli, Leila ja Evan arvelivat, että tekemistä ja nähtävää löytyy perheen kaiken ikäisille jäsenille, etenkin englannin kielinen ohjelma kiinnosti heitä


Kohlerin perhe, Erik, Pia, Eeli, Leila ja Evan arvelivat, että tekemistä ja nähtävää löytyy perheen kaiken ikäisille jäsenille, etenkin englannin kielinen ohjelma kiinnosti heitä.

Juhlakentällä oli myös paljon virtolaisia, monet heistä mukana järjestelyissä. Evankeliumijuhlaa varten perustetun Projektikuoron Eeva-Leena Ahopelto ja Toivo Saikanmäki odottelivat esiintymisvuoroa jännittyneinä.

– Juhla tuo vaihtelua elämään. Olemme harjoitelleet näitä lauluja koko kevään, kertoi Saikanmäki.
Ahopelto puolestaan sanoi osallistuvansa myös lastenjuhlien askarteluiden valmisteluun.
Virtolaiselle Riikka Partaselle SLEY:n ja Kansanlähetyksen toiminta on tuttua, vaikka Evankeliumijuhlaan ei olekaan aikaisemmin tullut lähdettyä.
– Kuuntelen täällä bändejä ja käyn eri tilaisuuksissa. Huomenna lauantaina menen itsekin soittamaan, sellisti sanoi.

Virtain kaupunginjohtaja Vesa Haapamäki toivotti Evankeliumijuhlan vieraat tervetulleiksi valmisteluiden yhteistyötä ja talkoohenkeä kiitellen. Evankeliumijuhlien järjestäminen Virtain kokoiselle paikkakunnalle on mittava ponnistus.
– Onneksi kumppaninamme on ollut Suomen Luterilainen Evankeliumiyhdistys, jolla on erinomaisen selkeä toimintamalli tapahtumajärjestelyissä. Virtain kaupunki ja seurakunta ovat tottuneet tekemään laaja-alaista ja monipuolista yhteistyötä, niin myös tämän juhlan järjestelyissä. On ollut miellyttävä huoma
Kohlerin perhe, Erik, Pia, Eeli, Leila ja Evan arvelivat, että tekemistä ja nähtävää löytyy perheen kaiken ikäisille jäsenille, etenkin englannin kielinen ohjelma kiinnosti heitäta se tarmokkuus, jolla suuri joukko vapaaehtoisia on ollut tekemässä työtä onnistuneen tilaisuuden eteen, antoi Haapamäki tunnustusta kaikille mukana oleville.

Virtain seurakunnan kirkkoherra Hannu Haukkala puolestaan luonnehti Evankeliumijuhlaa virtolaisten kerran sukupolvessa -kokemukseksi.

– Jumalan sanan kylvö ihmisen sydämen peltoon, mieleen ja muistiin eri muodoissa jättää muistijäljen. Suurimmalle osalle Jumalan läsnäolo on alkanut pyhässä kasteessa ja lapsenusko on kantanut, mutta on myös tuhlaajapoikana palanneita. Toivon, että nämä juhlat koituisivat virkistykseksi kaikille mukana olijoille, totesi Haukkala.

Virtolaiset lapset toivat oman tervehdyksensä Evankeliumijuhlaan laulaen.

Virtolaiset lapset toivat oman tervehdyksensä Evankeliumijuhlaan laulaen.

Teksti ja kuvat: Erja Niemelä