Soili Haverinen

Miksei mikään riitä? 

Tehdäänpä aluksi tällainen kysely: Kuinka moni teistä on joskus ottanut itsestään kuvan kameralla tai kännykällä eli selfien? 

Jos nyt vertaat keskivertoselfietäsi ja peilikuvaa toisiinsa, kuinka moni teistä on sitä mieltä, että peilikuva näyttää paremmalta kuin selfie? Entä kenestä selfie näyttää yleensä paremmalta kuin peilikuva? 

Yleensä peilikuva näyttää ihmisestä itsestään huomattavasti paremmalta kuin selfie, ja se on niin yleinen ilmiö, että monet asiantuntijat ovat alkaneet pohtia sille syitä. 

Muun muassa newyorkilainen valokuvaaja Michael Levy selittää ilmiötä niin, että olemme oppineet katsomaan itseämme peilistä juuri siitä suunnasta, josta näytämme kaikkein parhaimmalta. On myös todettu, että ihmisillä on tietynlaisia peili-ilmeitä, joita he käyttävät oikeastaan vain silloin, kun katsovat peiliin. Millainen on sinun peili-ilmeesi? Älä lähde nyt katsomaan vaan vasta opetuksen jälkeen. 

Kun joku siis epäonnistumisen jälkeen sanoo, että nyt hänellä on peiliin katsomisen paikka, itseasiassa voisi olla parempi idea ottaa selfie. Toki ahkerat selfien ottajat oppivat vähitellen poseeraamaan edukseen myös kännykän edessä. 

Yleensä näemme siis itsemme peilissä erilaisena kuin millaisena muut ihmiset meidät todellisuudessa näkevät. Vaikka peili ei siis varsinaisesti valehtele, kertoo se meille ainakin hieman valikoitua totuutta. 

Peili voi kuitenkin olla myös rehellinen, ainakin jos se on älypeili. 

Viime kesänä nimittäin lanseerattiin uutuustuote, älypeili, joka ei ainoastaan heijasta kuvaasi vaan joka myös kommentoi sitä, miltä näytät. 

En tiedä, onko Amerikassa erikseen sellainen versio, joka kehuu joka kerran, että näytät aivan upealta, mutta täällä Suomessa myydään tuotetta, joka näyttää statistiikkaa muun muassa ryppyjen määrästä, tummien silmänalusten koosta ja punaisista ja tummista laikuista kasvoissa. Siinä ei siis edes se paras peili-ilme auta, kun uutuushärpäke analysoi faktoja kasvoistasi. 

Jostain syystä tämä peili ei ole vielä lyönyt läpi markkinoilla. Mikäli olet harkinnut sellaisen hankkimista vaimollesi hääpäivälahjaksi, kehotan sinua harkitsemaan asiaa vielä toisen kerran. 

Mutta entä jos käsiisi annettaisiinkin sellainen peili, älypeili 2.0, joka ei ainoastaan heijastaisi kasvojasi vaan näyttäisi täysin rehellisesti ja kaunistelematta sen, millainen sinä olet. 

Se näyttäisi ajatuksesi, motiivisi, laiminlyöntisi -sensuroimatta mitään. 

Minkälainen ihminen siitä näkyisi? 

Näkyisikö siitä kauneutta, jota et ole itse itsessäsi koskaan huomannut? 

Entä näkyisikö siitä sellaista rumuutta, jota et olisi uskonut itsessäsi olevan? 

Mitä tekisit tuolle peilille? Uskaltaisitko edes katsoa siihen? Uskaltaisitko olla katsomatta? Uskaltaisitko antaa jonkun muun katsoa, mitä se näyttää sinusta? Postaisitko siitä kuvan somekanaviisi vai haluaisitko särkeä peilin, että se ei paljastaisi sinusta enempää? 

Tiedätkö, että tuo sensuroimaton kuva sinusta on se kuva, jonka Jumala näkee jatkuvasti, joka hetki 

ja silti hän rakastaa sinua. 

Tässä ajassa meidän täytyy brändätä itseämme jatkuvasti ja myydä tuotteistettua minäkuvaa, joka vastaa niiden ihmisten ihanteita, joille meidän täytyy olla jotakin. On asioita, joita toisille voi ja tulee näyttää ja asioita, jotka täytyy osata kätkeä. Meiltä ei ehkä edellytetä varsinaisesti valehtelemista, mutta ainakin hieman valikoidun totuuden esittämistä. 

Voit ehkä hämätä muita ihmisiä, mutta et kuitenkaan Jumalaa. 

Voit ehkä hämätä itseäsikin, mutta et Jumalaa. 

Heprealaiskirjeen neljännessä luvussa sanotaan 

”Jumalan sana on elävä ja väkevä. Se on terävämpi kuin mikään kaksiteräinen miekka, se iskee syvään ja viiltää halki sielun ja hengen, nivelet ja luiden ytimet, se paljastaa sisimmät aikeemme ja ajatuksemme. Jumalalta ei voi salata mitään. Kaikki, mikä on luotu, on avointa ja alastonta hänelle, jolle meidän on tehtävä tili.” (Hepr. 4:12-13) 

Se, että Jumala näkee minut aivan kokonaan, on ihmiselle samalla sekä asia, jota eniten kaipaa että asia, jota eniten pelkää. 

Miten Jumala reagoi nähdessään minut? Miten kestän Kaikkivaltiaan katseen, kun joskus on vaikea katsoa ihmisiäkin silmiin? 

Meillä on sisäänrakennettu tarve tulla nähdyksi aivan tietyllä tavalla, eikä nykyinen valikoidun totuuden kuvatulva pysty siihen vastaamaan. 

Meillä on tarve olla Jumalan läpitunkevan ja rakastavan katseen kohteena. 

Raamatun ensimmäisessä luvussa kerrotaan, että 

Ja Jumala loi ihmisen kuvakseen, Jumalan kuvaksi hän hänet loi, mieheksi ja naiseksi hän loi heidät. (1. Moos 1:27) 

Tuomas Enbuske twiiittasi jokin aika sitten, että ihminen on Jumalan selfie. 

Ihan oivaltavasti muotoiltu, mutta ihminen on kuitenkin paljon enemmän kuin Jumalan selfie, koska tuskin kukaan etsii vuorovaikutusta ja rakkautta oman selfiensä kanssa. 

Jumala tarkoitti sinut ja minut hänen rakkautensa kohteeksi ja rakastamaan. 

Niin miehen kuin naisenkin ensimmäinen katsekontakti ja tärkein kohtaaminen oli rakastavan Jumalan kanssa ja vasta sen jälkeen toistensa kanssa. 

Ensin oli yhteys Jumalaan, ensin kaikki oli hyvin. Vasta sitten annettiin tehtävä. 

Ja Jumala katsoi kaikkea tekemäänsä, ja kaikki oli hyvää. 

Vaikka kukaan meistä ei ole ollut henkilökohtaisesti paikalla siinä ihanassa alkutilassa, meissä oleva ihmisyys kantaa edelleen siitä muistoa kaipuuna täydelliseen rakkauteen ja ehjään vuorovaikutukseen niin Jumalan kuin toisten ihmisten kanssa. 

”Ja he olivat molemmat alasti, mies ja hänen vaimonsa, eivätkä he tunteneet häpeää.” (1. Moos. 2:25) 

Tämä aika kaipaa hyväksyvää ja rakastavaa katsetta niin paljon, että se on saanut aikaan monenlaista liikehdintää. Esimerkiksi Kehopositiivisuusliikkeessä julistetaan kaikenlaisten kehojen kauneutta vastareaktiona kokemukselle hyljeksinnästä ja halveksunnasta. 

Oikeastaan tuo tilanne ennen lankeemusta on ollut se ainoa aika ihmiskunnan historiassa, jolloin aito ja todellinen kehopositiivisuus on ollut mahdollista ja totta. 

Sen jälkeen meidän on tarvinnut aina tavalla tai toisella pyrkiä olemaan kelpaavia ja kauniita, jotta meitä rakastettaisiin, jotta emme joutuisi hylätyiksi. 

Hylkäämisen pelko on kamala, piinaava pelko. Ehkäpä tiedät sen oikein hyvin omasta kokemuksestasi. 

Raamatun ensimmäisten lukujen mukaan ihmistä ei ole tarkoitettu yksinäisyyteen ja irrallisuuteen vaan yhteyteen Jumalan kanssa, lähimmäisen kanssa ja luomakunnan kanssa. 

Ihmistä ei ole tarkoitettu myöskään toimettomuuteen vaan kantamaan vastuuta. 

”Herra Jumala asetti ihmisen Eedenin puutarhaan viljelemään ja varjelemaan sitä” 1. Moos. 2:15 

Meillä on tehtävä. Tämä Jumalalta saatu tehtävä hallita luomakuntaa ei anna oikeutta riistää ja tuhota luontoa häikäilemättömästi ahneuden vallassa. 

Mutta se ei myöskään aseta harteillemme suurempaa taakkaa kuin jaksamme kantaa. Tähän tehtävään ensimmäiset ihmiset saivat lähteä levosta käsin ja sama pätee edelleen. 

Jumala loi ihmisen kuudentena päivänä ja seitsemäs päivä oli lepopäivä. 

Se tarkoittaa, että ihmisen ensimmäinen kokonainen olemassaolon päivä oli lepopäivä. Ei siis vasta viikon työnteon jälkeen. Lepo oli se, josta lähdettiin liikkeelle. 

Se tarkoittaa, että ensin on oikeus olla olemassa, ensin on oikeus elää, ensin on oikeus nauttia Jumalan antamasta hyvästä, ensin on oikeus olla rakastettu. Se kaikki on ansaitsematonta lahjaa. Sitten vasta lähdetään töihin. 

Samalla tavalla myös kristittynä eläminen alkaa kasteesta, jossa kaikki annetaan lahjaksi jo ennen kuin olemme voineet ansaita tai yrittää yhtään mitään. 

Jumala ei luonut sinua hyötyäkseen sinusta, vaan voidakseen osoittaa sinulle hyvyyttään ja rakkauttaan. Viljeleminen ja varjeleminen on tarkoitettu iloiseksi ja ihmisenkokoiseksi tehtäväksi, ei ahdistuksen ja syyllisyyden aiheeksi. 

Ensimmäisenä lepopäivänä kaikki oli kohdillaan: Ihminen oli Jumalan kanssa, naisen ja miehen avioliitto kukoisti, luonto voi hyvin, eikä mitään tarvinnut hävetä tai katua. 

Harmi, ettei Instagramia tai Facebookia ollut keksitty vielä silloin. Siitä olisi saanut mahtavat postaukset. 

Mutta, Jonna Tervomaan sanoin: Yhtä en saa, yksi jää aina puuttumaan 

Käärmeen kautta tyytymättömyys hiipi ihmisen elämään. Ihminen uskoi valheen siitä, että Jumalan käskyjen taustalla on arveluttavat motiivit, joista vapautumalla todellinen elämä vasta alkaa. 

”Jumala tietää, että niin pian kuin te syötte siitä, teidän silmänne avautuvat ja teistä tulee Jumalan kaltaisia, niin että tiedätte kaiken, sekä hyvän että pahan…” (1. Moos.3:5) 

Niin ihminen nyrjähti pois omalta paikaltaan suhteessa Jumalaan, suhteessa lähimmäiseen ja suhteessa luontoon. 

Jos suhteemme Jumalaan on vääristynyt, myös ihmissuhteemme ja luontosuhteemme vääristyvät. Ihminen korottaa itsensä toisten yläpuolelle ja unohtaa vastuunsa luonnon varjelemisesta. 

Kaiken ytimessä on se, että suhteemme Jumalaan on vääristynyt ja ihminen pyrkii itse olemaan oma jumalansa. 

Ylpeyden ja itseriittoisuuden vallassa jäämme vaille sitä rakkautta, jota varten meidät on luotu. Kirkkoisä Augustinuksen sanoin: 

”Sinä olet luonut meidät itseäsi varten ja sydämemme on levoton, kunnes se löytää levon Sinussa.” Augustinus (354-430): Tunnustukset 

Rakkauden nälkä etsii levottomana tyydytystä. Tämä ilmenee eri tavoin eri ihmisillä. Toiset pyrkivät varmistamaan oman asemansa itsekeskeisesti toisten kustannuksella. 

Toisten strategia taas on yrittää olla mahdollisimman rakastettava ja tehdä kaikkensa, jotta täyttäisi sen mitan, jonka olettaa muiden asettavan. Toinen yrittää täyttää rakkaudenkaipuunsa itse, olla vahva ja riippumaton. Toinen yrittää ansaita oikeuden olla rakastettu. Kummallakin tavalla ihminen voi näännyttää itsensä ja jäädä lopulta vaille sitä, mitä syvimmiltään tarvitsee: ehdotonta rakkautta. 

Ja sitä pystyy tarjoamaan vain Jumala, ainoa todellinen elävä Jumala. 

Martti Luther kehottaa Iso katekismuksen ensimmäisen käskyn selityksessä: 

”Kysy omalta sydämeltäsi ja tiedustele tarkasti, niin varmasti huomaat, onko se kiintynyt yksin Jumalaan vai ei. Jos sydämesi pystyy erityisesti hädän ja puutteen aikana odottamaan pelkkää hyvää yksin Jumalalta ja antamaan kaiken muun mennä menojaan, silloin sinulla on ainoa tosi Jumala. Ja päinvastoin jos sydän on kiintynyt johonkin muuhun, jolta se odottaa hyviä lahjoja ja apua enemmän kuin Jumalalta, ja jos se ei pahan kohdatessa juokse hänen turviinsa, vaan pakenee häntä, silloin jumalasi on toinen, epäjumala.” (Martti Luther: Iso katekismus, 1. käskyn selitys) 

Miksi mikään ei riitä? Jos yrität täyttää ääretöntä aukkoa äärellisillä asioilla, mikään ei riitä, vaikka niitä asioita olisi kuinka monta. Se on silkkaa matematiikkaa. Se on kuin yrittäisi tyydyttää nälän hattaralla. 

Ongelma ei ole siinä, että hattara on liian pieni vaan siinä, että se on väärä apu. Mikään ei tule koskaan riittämään meille, jos keskitymme ensin itsemme rakastamiseen. Emme voi täyttää omaa rakkaudentarvettamme, koska meidät on luotu rakkauden kohteeksi ei lähteeksi. 

Jos tunnistat itsessäsi sen, että mikään ei riitä sinulle, mieti hetki, millä asioilla olet yrittänyt täyttää tyhjyyttä sydämessäsi. Luuletko, ettei Jumala voi tarjota sinulle parempaa? Se että luovut epäjumalistasi ja annat ne Jeesukselle, ei tee sinusta yhtään köyhempää vaan rikkaamman. 

Jos taas tunnistat itsessäsi sen, että sinä et riitä mihinkään, mieti, millainen sinun tai elämäsi pitäisi olla, jotta ansaitsisit olla rakastettu? Jotta sinun ei tarvitsisi olla epävarma? Jotta sinun ei tarvitsisi kadehtia ketään muuta? 

Entä jos oletkin jo täysin rakastettu, ennen kuin olet edes yrittänyt mitään? Muuttuuko näkökulma? Jospa saatkin aloittaa levosta? 

Toisinaan kuulee kristillisissäkin puheissa opetusta, kuinka ihmisen pitää rakastaa ensin itseään, ennen kuin voi rakastaa muita. 

Siinä on se perustavanlaatuinen ongelma, ettei se toimi niin, Ihminen ei opi itse rakastamaan itseään oikealla tavalla, ei vaikka kävisi kuinka monessa jalkahoidossa ja ostaisi kuinka monta hemmottelevaa kasvonaamiota. 

Jos keskityt itsesi rakastamiseen, käperryt vain itseesi entistä pahemmin ja jäät yhä enemmän vaille sitä rakkautta, jota tarvitset. 

Siksi Raamattu ei kehota meitä aloittamaan itsemme rakastamisesta. Se ohjaa meidät rakkauden lähteelle, Jumalan yhteyteen. Raamattu ohjaa sinut ottamaan vastaan rakkautta, joka ei aseta sinulle ehtoja, Kristuksen ristin juureen. 

Jeesus sanoo Vuorisaarnassa: 

”Vaan etsikää ensin Jumalan valtakuntaa ja hänen vanhurskauttansa, niin myös kaikki tämä teille annetaan.” (Matt. 6:33) 

Ensin sinun tulee ottaa vastaan rakkautta, ennen kuin voit rakastaa muita. Meissä itsessämme ei ole rakkauden lähdettä.] 

Ensimmäisen Johanneksen kirjeen neljännessä luvussa sanotaan: 

”Me rakastamme, koska Jumala on ensin rakastanut meitä.” 1. Joh. 4:19 

Meidän rakkautemme voi siis olla ainoastaan Jumalalta saadun rakkauden seuraus. 

Siinä on rakkaus – ei siinä, että me olemme rakastaneet Jumalaa, vaan siinä, että hän on rakastanut meitä ja lähettänyt Poikansa meidän syntiemme sovitukseksi. 1. Joh. 4:10 

Mitä tämä kaikki maksoi Jumalalle? Todellisesta rakkaudesta seuraa aina kustannukset. 

Ylpeydessään ihminen pyrki Jumalan paikalle, mutta rakkaudessaan Jumala tuli alas ihmiseksi. Itseriittoisuudessaan ihminen korotti itsensä muiden yläpuolelle mutta pakeni kuitenkin vastuuta, Jumala taas nöyryytti itsensä rakkaudessa ja kantoi meidän syntiemme rangaistuksen eli otti vastuun meidän virheistämme. 

Kristus kärsi ristillä häväistynä ja alasti, jotta voi pukea meidät pyhyyteensä ja puhtauteensa. Ne asiat, joita itsessäsi piilottelet ja häpeät, näkyivät koko maailmalle jo Jeesuksen ristillä. Siksi se oli niin ruma tapahtuma. 

Apostoli Paavali kirjoittaa Toisen Korinttilaiskirjeen viidennessä luvussa: 

”Kristukseen, joka oli puhdas synnistä, Jumala siirsi kaikki meidän syntimme, jotta me hänessä saisimme Jumalan vanhurskauden.” (2. Kor. 5:21) 

Kristus tuli sekä ihmisten että Jumalan hylkäämäksi, vaikka olisi ansainnut kaikkien ihmisten ja Jumalan rakkauden. 

Siksi me voimme lopulta kohdata pelkäämättä Pyhän Jumalan kasvoista kasvoihin, kestää hänen läpitunkevan katseensa ja olla täydellisesti rakastettuja ilman suorituspaineita ja ilman häpeää. 

Rukoilemme: Pyhä Jumala, rakas taivaallinen Isä, katso minuun, katso tarkasti, mutta katso rakkaudella Kristuksen haavojen läpi. Auta minua ottamaan sinun rakkautesi vastaan. Se riittää. Jeesuksen nimeen aamen.